Valtakunnallinen koulujen sanomalehtiviikko 29.1.- 2.2.2018 lähestyy!

Etelä-Suomen Sanomat ja Itä-Häme ovat sanomalehtiviikolla monessa mukana. Lehdissä ja ESS.fi-sivulla ilmestyy viikon aikana runsaasti koululaisia ja nuorisoa kiinnostavia juttuja. Kannustamme myös lapsia ja nuoria kirjoittamaan mielipidekirjoituksia ja osallistumaan kuvakisaan. ESS.fi-sivuilla kerromme myös, millaista journalistin työ on. Luvassa esimerkiksi videot toimittajan ja kuvaajan työstä.

 

Koulut voivat kokeilla ESS Verkkoa maksutta!

Viikon ajaksi opettajat saavat käyttöönsä myös tunnukset ESS Verkon käyttöä varten. Näillä tunnuksilla nuoretkin pääsevät verkkolehteen. Tunnus toimii sanomalehtiviikon ajan: 29.1.–2.2.2018 Itä-Hämeen ja Etelä-Suomen Digitilauksiin

Tunnukset:
Käyttäjätunnus: sanomalehtiviikko@mediataloesa.fi
Salasana: sanomalehtiviikko

Tunnuksien salasanaa EI SAA vaihtaa!
 

Päivän paras hetki -kuvakisa käynnistyy nuorille Instagramissa!

Milloin on ihan pakko ottaa kuva jaettavaksi – kun on kivaa kavereiden kanssa harrastamassa? Tai yksin kaupungilla tai metsässä kulkiessa? Kuvassa voi olla mitä vaan, kunhan se on sinun päiväsi paras hetki.

Etelä-Suomen Sanomat järjestää sanomalehtiviikon kunniaksi kisan ja kannustaa Päijät-Hämeen alueen koulujen oppilaita ottamaan osaa Instagram -kuvakisaan. Parhaat kuvat palkitaan. Opettaja, kannusta oppilaat mukaan kisaan! Parhaat kuvat palkitaan. Tuplaa voittomahdollisuutesi ja lataa halutessasi useita kilpailukuvia tai videoita. Kuvakisa on tarkoitettu 13-18 vuotiaille.
Kilpailuaika on 15.1.-2.2.2018.

Osallistumisohjeet:

1. Lataa Instagramiin omaperäinen kuva tai lyhyt video aiheesta Päivän paras hetki! Määrä ei korvaa laatua - omaperäisyyttä, kekseliäisyyttä, paikallisuutta ja hyvää toteutusta arvostetaan.
2. Hashtaggaa kuvasi ainakin tageilla #ess, #sanomalehtiviikko ja #päivänparashetki ja osoita kuvasi käyttäjälle @ess.fi ja kuvasi on automaattisesti mukana kilpailussa.
3. Hanki mahdollisimman paljon suosiota kuvallesi. Mediatalo Esan toimitus valitsee kaikista kilpailuun ladatuista kuvista 5 voittajaa, ja jos kuvasi on saanut paljon tykkäyksiä, voi se hyvinkin vaikuttaa lopputulokseen.
4. Tarkkaile kilpailun päätyttyä Instagram-tiliäsi, sillä toimitus ottaa yhteyttä voittajiin Instagram -tilin kautta.

Palkinnot:
1. palkinto: 4 leffalippua
2. palkinto: 3 leffalippua
3. palkinto: 2 leffalippua
4. palkinto: 1 leffalippu
5. palkinto: 1 leffalippu

Osallistumalla kilpailuun hyväksyt seuraavat osallistumisehdot:
Osallistuaksesi sinun tulee olla 13–18 vuotta vanha. Kilpailuun lähetettävien kuvien määrää ei ole rajattu. Vanhojen kuvien taggaaminen jälkikäteen ei ole sallittua. Kaikki kuvat, jotka on julkaistu ennen kilpailun käynnistymistä hylätään. Voittoa ei voi vaihtaa rahaksi. Palkitut kuvat voidaan julkaista Mediatalo Esan medioissa kuten Etelä-Suomen Sanomissa, Itä-Hämeessä ja ess.fissä.